SANANVAPAUS KANSALLISEEN TAPAAN

Sananvapautta pidetään kansalaiselle kuuluvana oikeutena. Koska kysymyksessä on yksikkö, yksi sana, se kuvaa hyvin, ettei useita sanoja suvaita. Vain harvat ja valitut sanat suvaitaan, muut kriminalisoidaan.

Jos kansalainen käyttää useita sanoja, on vaarana syntyä vihapuhe. Puhe, joka sisältää useita sanoja kasvattaa todennäköisyyttä, että puheeseen päätyy kiellettyjä sanoja. Jos näin käy, niin käyvät sanatkin menevät hukkaan ja kielletyn sanan vilahtaminen useiden sanojen joukossa johtaa rangaistukseen.

Tuomiota pohdittaessa kiinnitetään huomiota myös sanojen tarkoitukseen. Joku vielä kriminalisoimaton sana saatetaan tulkita lainvastaiseksi, jos sanalla on paha tarkoitus. Keksitään esimerkiksi joku nimisana, teonsana tai laatusana, josta joku pahoittaa mielensä tai saa vamman sielullensa.

Myöskään sanan kohdistamista ei sallita. Jos sanan kohdistaa jollekin, se on maalittamista. Kansalaisella on siis oikeus sanaan, jota ei ole kriminalisoitu tai esitetty pahassa tarkoituksessa, eikä sanaa ole tarkoitettu kenellekään. Kun edellä sanotut ehdot täyttyvät, kansalainen saa perusoikeutenaan sanoa laillisen sanan kenenkään estämättä, vapaasti ja läntisen demokratian periaatteiden mukaisesti.

Sanan laittaminen julkisesti saataville nykyaikaisten tai jopa vanhentuneenkin median keinoin on kielletty. Nyt lainsäätäjä epäilee kiihottamista, kansojen villitsemistä. Itse asiassa jo kansanryhmä riittää.

Esimerkiksi suurella mäellä asuvat kaksi harvinaisen suolan syöjän heimon edustajaa voivat aina nostaa kanteen mediassa esitettyä sanaa kohtaan, vaikkapa vain siitä syystä, että suolan paikalla käytetään erehdyksessä sanaa sokeri.

Sillä ei ole merkitystä, onko kysymys sanojan omasta sanasta tai siteeraamisesta. Siteeraaminenhan merkitsee vain rikolliseen tekoon osallistumista. Asiaa tuskin lieventää vaikka siteerattu sanoja olisi jumala. Ainakin syyte on tiedossa.

Syvenevä eurooppalainen yhteistyö edellyttää, että kansalaiset saadaan kuriin. Preussilaiseen kuriin. Suurten ihmismäärien hallitseminen ei onnistu ilman kansojen haltuunottoa ja kaikenlaisen eripuran ja epäluulon lietsonnan kitkemistä. 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s