TYÖLLISYYSHUMPPA KANSALLISEEN TAPAAN

Normaalilla järjellä varustettu ei ymmärrä miksi hallitus on ottanut kontolleen työllisyystavoitteen, jos valtio, julkinen sektori, ei itse toimi työnantajana. Mitään tällaista suunnitelmaa ei kuitenkaan ole esitetty. Sen sijaan on harhaanjohtavasti annettu ymmärtää, että työllisyyden kasvattaminen on tärkeää, jotta valtakuntaan saadaan verotuloja ja lainan tarvetta näin vähemmäksi.

Koska julkiselta sektorilta ei edellytetä työllistämistä, niin silloin työllistäminen jää yritysten tehtäväksi. Mutta kuten näkyy, mitään velvoitteita yrityksillekään ei ole asetettu henkilöstön suhteen.

Ainoa kohderyhmä ovat työttömät. Koko työllisyystavoite kumpuaa oletuksesta, että työttömillä on siksi mukavat oltavat, että tätä mukavuutta pitää heikentää, jotta halu pyrkiä työelämään kasvaa. Poliittiseen järkeen ei näy mahtuvan ymmärrys, ettei tässä työllisyys kasva yhtään, vaan ainoastaan työttömän elämäntilanne heikkenee.

Eikä tässä kaikki. Erityisesti porvarit ovat lyömässä vain lisää löylyä. Maahan pitäisi kaiken huipuksi tuoda lisää joutilasta väkeä entisten työttömien lisäksi. Parempi nimitys työllisyystavoitteelle on työttömyystavoite. Työllisyystavoitteen perustelut ovat sitä paitsi suoranaista valhetta. Ainoa monetaarinen hyöty löytyy sitä kautta, että työttömän etuuksia leikataan tavalla taikka toisella. Kertyneet varat tuskin menisivät yhteiseksikään hyväksi, vaan päätöksentekijöiden ehostamiseen tms, jotta naama ei näyttäisi niin rumalta kuin näyttää.

Tyhmin pää talousvaikuttajia vannoo tietysti tarjonnan nimeen ja väittää, että kun tehdään työttömiä tarpeeksi ja viedään heidän toimeentulonsa, niin työllisyys siitä ponnahtaa ennennäkemättömään kukoistukseen. Jos näin on, niin paras keino sen saavuttamiseksi on kaataa kaikki vielä pystyssä olevat yritykset. Näin saadaan työllisyystavoite suorastaan maksimoiduksi.

Nykyhallitus voi huoleti hellittää työllisyystavoitteestaan, koska paperikoneita suljetaan tulevien vuosien aikana sellainen määrä muusta vanhasta tuotannosta puhumattakaan, että muutaman sadan tuhannen työvoimareservi syntyy jo tästä. Ei reservin kasvattamiseksi tarvitse enää puolikuolleita ryhtyä kuntouttamaan. Vapaassa markkinataloudessa mikään ei estä työvoimaa liikkumasta, ilman että siihen mitään erillistä tuontiaktia tarvitaan.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

MIKSI SUOMI EI ZOMBIUDU

Suomessa on suljettu paperikoneita ehtimiseen. Tuskin on meteli yhden sulkemisen jälkeen ehtinyt laantua, kun jo seuraava kone hiljenee. Ja kaikki tämä aikana, jolloin yritysten pitäisi zombiutua. Toisin sanoen pysyä hengissä vain halpakorkoisen lainan turvin. Onko nyt niin, ettei Suomessa yksinkertaisesti ymmärretä zombiutua? Kaikki uusihan tulee Suomeen viiveellä, jos ollenkaan. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun “eno” putoaa veneestä.

Sen sijaan maailmalla kerrotaan zombiyrityksiä olevan pilvin pimein. Ne pysyvät hengissä, kun keskuspankki elvyttää, rahaa saa ja korko on nolla, tai peräti maksetaan siitä, että rahaa otetaan. Suomessa ilmeisesti katsotaan, että tuotannon lopettaminen on sen jatkamista arvokkaampaa. Tai sitten katsotaan niin, että omistajille tuleva tuotto jää niin pieneksi, jos zombiudutaan, että tuotantoa hävittämällä saadaan omistaja tyytyväiseksi. Voiton maksimointi ei enää riitä, pitää tehdä ryöstö.

Zombiutumista pidetään kuitenkin haitallisena talouselämälle. Se kuuleman mukaan estää luovan tuhon eli darwinistisen “survival of the fittest -ilmiön”. Siitä allekirjoittaneella ei ole tietoa missä määrin tämä klassinen näkemys pitää nykyaikana paikkansa, mutta ainakaan Suomessa se ei edellä kerrottujen paperikoneiden sulkemisten perusteella näytä pätevän. Täällä kaikki kuolee olipa sitten kilpailua tai ei, kuten ei tyypillisesti ole, siis kilpailua. 

Luovan tuhon pitäisi joka tapauksessa hävittää elinkelvottomat yritykset markkinoilta ja tehdä tilaa uusille luoville ratkaisuille. Sitä tarina ei kerro, miten tämä on mahdollista. Kuinka paperimiehestä yhtäkkiä tulee jonkin toisen alan luova yrittäjä sen jälkeen, kun tuho käy. Sitä paitsi miksi vanhan pitäisi tuhoutua? Eihän siinä ole järjen häivääkään. Tuhoutumisen sijaan yksinkertaisempaa ja mukavampaa olisi vain muuttaa toimintatapaa uutta elinympäristöä vastaavaksi.

Jos taas luova tuho katsotaan välttämättömäksi, niin sitten pitää lopettaa kaikkien ikiaikaisten yritysten paapominen heti ja suorastaan nopeuttaa niiden kumoon kaatumista tai siirtymistä paremmille metsästysmaille. Hyvänen aika, kyllä talouden pitää uudistua eikä kansaa pidä kurjistaa pitämällä väkisin pystyssä kaikkea elinkelvotonta.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

JULKINEN SEKTORI HYVINVOINNIN LUOJANA

Näyttää siltä, että myytit ohjaavat suomalaista talousajattelua. Yksi myytti on se, että kuvitellaan vaurauden ja hyvinvoinnin syntyvän yrityksissä. Tästä sitten seuraisi politiikka, jonka mukaan yrityksiä pitäisi kannustaa myöntämällä niille verohelpotuksia. Verojen alentaminen toisi maahan kuuleman mukaan investointeja ja työllisyyttä.

Toinen myytti ilmenee väitteessä, että vain voittoa tuottavat yritykset voivat investoida ja työllistää. Molemmat väitteet herättävät vähintäänkin kysymyksiä.

On vaikea kuvitella, miten vauraus ja hyvinvointi syntyisi pelkästään yrityksissä, koska löytyy kaupunkeja, joissa suurin työnantaja on kaupunki itse. Julkinen valta siis. Ja koska julkinen valta työllistää siinä missä yrityksetkin, niin miksi unohtaa tämä? Hyvinvoinnin syntyminen pelkästään yrityksissä on kummallinen väite, suorastaan edunvalvontaan viittaava.

Kaupunki ei mitenkään poikkea esimerkiksi palveluja tarjoavasta yrityksestä muutoin kuin siltä osin, ettei kaupunkia ole perustettu kuntalaisten ryöstämistä varten. Kaupungin tehtävä ei ole voiton tekeminen, vaikka moni, etenkin median edustaja, kuvittelee, että kaupungin on välttämätöntä tehdä ylijäämää. Vaikuttaa siltä, että monella kaupungin johtajallakin kiiluu ylijäämä ainakin toisessa silmässä.

Jos julkisen sektorin osuus BKT:stä nousee yli 50 prosentin, niin itse asiassa julkista sektoria voidaan pitää hyvinvoinnin primäärinä lähteenä.

Eikä tässä kaikki. Julkinen sektori tukee monin tavoin, suorastaan liikaakin, tai suorastaan väärin yksityistä sektoria. Voi sanoa, että julkinen valta luo jopa yritykset tarjoamalla perustajapalveluita ja rahoitusta yrityksen alkuun saattamiseksi ja takaa jopa menekin sen lisäksi että pyrkii menekin edistämiseen esimerkiksi ulkomaille.

Se, että vain voittoa tuottavat yritykset investoivat ja työllistävät, on lähinnä hokema, jossa ei ole järkeä sen enempää kuin horoskoopissa. Voi olla niin tai näin, mutta pelkkä voiton tekeminen on varmin tae sille, ettei yritys sen enempää työllistä kuin investoikaan.

Näin siksi, että yrityshän maksimoisi voittonsa jakamalla koko myyntituoton voittoina omistajille. Jotta yritystoiminta jatkuisi, myyntituotoista pitää maksaa toiminnan ylläpitämisen kulut. Pitkällä tähtäimellä sekään ei riitä, vaan pitää turvata kehityksessä mukana pysyminen: tiedolliset ja taidolliset kompetenssit, koneiden ja kaluston kuluinen ja uudistaminen.

Nyt jos rahaa jaetaan liikaa omistajille, saattaa käydä niin, että toiminta vaarantuu, jos joku kriittinen toiminto jää rahoittamatta. Siksi viisas yritys ei jaa kaikkea rahaa yrityksestä ulos, vaan varaa sitä toimintansa kehittämiseen jotta pystyy työllistämään ja investoimaan.

Tämä onnistuu kyllä, vaikka voitto olisi ymmyrkäinen nolla. Omistajakaan ei jäisi nuolemaan näppejään, jos tekisi yrityksessään työtä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Avainsanat: | Kommentoi

NIUKKUUDEN VÄÄRIN YMMÄRTÄMISESTÄ

Niukkuus on keskeinen käsite taloustieteessä. Valitettavasti jokainen näkyy ymmärtävän sen eri tavalla. Suorastaan kohtalokkaallakin tavalla.

Kapitalisti, sijoittaja, näkee niukkuudessa mahdollisuuden rikastua. Mitä suurempi puute jostakin on, sitä enemmän siitä oletetaan saatavan voittoa. Siis ylimääräistä sen päälle, mikä olisi välttämätöntä. Mitä suurempi puute, niukkuus jostakin erityisen tarpeellisesta hyödykkeestä on, sitä enemmän siitä ollaan valmiit maksamaan.

Moni tieteentekijä puolestaan käsittää niukkuuden resurssien allokointiongelmana: niukkuus on tyypillinen olotila taloudessa, joten resurssit pitää jakaa optimaalisesti annettujen niukkuusrajoitusten puitteissa. Eipä ihme, että laskuesimerkit ovat tyypillisiä erityisesti taloustieteelle. Rationaalinen ihminen on tyypillisesti taloudellinen ihminen, homo economicus.

Niukkuus on tunnusomainen ilmaus myös politiikassa lukuun ottamatta vaalien läheisyyttä. Koska resursseja on vähän, niistä on puute, pitää toimia säästäväisesti, julistetaan. Erityisesti, jos valtion kassan pohja häämöttää.

Koska poliitikot maailman sivu ovat puhuneet säästämisestä ja leikkauksista, näyttää siltä, että niukkuus on pysyvä olotila. Kaikesta edistyksestä huolimatta.

Mutta onko niukkuus kuitenkin tulkittu väärin? Tai ainakin se, millaisiin toimenpiteisiin niukkuuden edellytetään velvoittavan. Pitäisikö niukkuuden oloissa siis säästää ja tehdä leikkauksia, kuten normipolitiikka antaa ymmärtää?

Eikä myös tuottavuus ole taloustieteen käsitteistöä? Sehän tarkoittaa sitä, että vähästä saadaan entistä enemmän. Toisin sanoen tuottavuus vähentää niukkuutta. Eikö siis säästämisen ja leikkaamisen sijaan pidä pyrkiä siihen, ettei säästöjä ja leikkauksia tarvita? Säästäminen ja leikkaaminen kuulostavat epäterveiltä käsitteiltä.

Sanotusta syystä maailman kuvaaminen optimointimalleilla pitävät vain yllä nykytilaa, ikuista niukkuutta, eivätkä mallit anna mahdollisuutta uuden keksimiseen, vaan ikuinen ryöstö jatkuu sillä verukkeella, ettei meillä ole varaa mihinkään muuhun kuin siihen, mitä meillä jo on.

Luonnon säästäminen niin ikään lähtee niukkuuden ajatuksesta, siitä, että luonto loppuu, jos sitä kulutetaan. Säästämisen sijaan pitäisi keksiä menettelytapoja, joilla luonto saadaan riittämään.

Säästäminen johtaa ennen pitkää vain takapajuisuuteen ja kurjistumiseen. Loistava esimerkki on tänä päivänä pankkitilille säästäjä, joka voi vain todeta, miten tili pienenee ihan itsestään, kun pankki kuppaa sitä tyhjäksi aina vain nousevien maksujen muodossa.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

KOHTA SE ALKAA

Miksi Suomessa ei ole nähty talouden elpymiseksi kutsuttua ilmiötä? Paitsi tyhmyys niin syynä on urautunut ajattelu, joka on vaivannut talouspolitiikkaa 1990 -luvulta asti. Päinvastaisista puheista huolimatta tuolloin ei elvytetty, vaan leikattiin kaikesta. Päätöksentekijät virkamiehiä myöten kulkivat evankelistoina kertomassa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. 1990 -luvulta lähtien ei muuta ole tehtykään kuin puhuttu säästöistä. Toki harhaanjohtavasti siten, ettei kysymys ole ollut suinkaan säästämisestä, vaan leikkaamisesta. Pääasiassa on nyrhitty sosiaalisista tulonsiirroista. Kuitenkin siten, että toisia tulonsiirtoja on ollut pakko korottaa.

Moni kuvittelee, että leikkauksia on pitänyt tehdä siksi, että valtion talous saataisiin tasapainoon. Kuva on koko lailla harhainen, koska leikkaukset ovat menneet ensisijaisesti yritysverotuksen alentamiseen ja muun verotuksen korottamiseen. Ilmiö näkyy eriarvoisuuden kasvamisena. 600 000 – 700 000 kansalaista on enemmän tai vähemmän pudonnut kelkasta, osa kituu minimieläkkeellä ja loput elävät kuin ruhtinaat.

Ja koska ruhtinailla on varallisuutta käteinen mukaan lukien, heillä on varaa tehdä lahjoituksia porvarillisiin tarkoituksiin. Porvarillisilla tarkoituksilla ymmärretään tässä tukea porvarilliselle aatteelle poliittisissa vaaleissa. Eipä ihme, ettei porvari ole kiinnostunut hyvinvoinnin yleisestä kasvattamisesta, vaan hyvinvoinnin kasvattamisesta omalle viiteryhmälle, tarkemmin sanottuna porvarillisen politiikan rahoittajille. Eipä ihme, ettei sanavarasto ole karttunut säästöjä ja leikkauksia pidemmälle.

Yleensä molemmat silmät kiiluen oikeistolainen poliitikko seuraa julkisen talouden rahavirtoja ja tekee laskelmia sen selvittämiseksi, mistä kohtaa voisi siirtää rahaa sosiaalisista tulonsiirroista porvarillisiin tarpeisiin. Siirtoja perustellaan läntiselle demokratialle tyypillisellä talousviisaudella, jonka mukaan rahaa pitää siirtää porvarille, joka sitten hankkii rahalla koneen, investoi, ja kas kone alkaa tahkota hyvinvointia koko kansalle. Ei toki muutoin kuin murusina tippumalla, kuten on annettu ymmärtää. Skeptikko tosin sanoisi, että sosiaalisista tulonsiirroista nyrhiminen ei ole muuta kuin näiden tippuneiden murusten takaisin poimimista.

Nähdäkseni ulkopolitiikalla on ollut tuhoisa vaikutus suomalaiseen talousajatteluun. Geopoliittiset faktat ovat iskostuneet siinä määrin keskushermostoon, ettei se enää pysty joustavaan ajatteluun, vaan on ikään kuin jähmettynyt katatoniseen tilaan aivan kuten kobra huilunsoiton kuullessaan, vaikka itse asiassa on se ja sama onko sitä huilua olemassa vaiko ei. Suomalainen kuitenkin uskoo, että hänellä on korvat, joilla pitää kuulla jotakin. Faktojen kiistämisestä seuraa rangaistus – joko vihapuheen, valeuutisten levittämisen, kiihottamisen tai muun sellaisen raskauttavan syyn perusteella.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

HYVINVOINNIN LUOMISESTA

Talouspoliittisia päätöksiä tehtäessä olisi hyvä tuoda julki ne olettamukset, joiden varaan tehtäväksi aiottu päätös perustuu. Nykykäytännön mukaan perustelut ovat pinnallisia tai puttuvat kokonaan. Hämmästyttävän moni päätös perustuu pelkille myyteille.

Talousajatteluni lähtökohta on hengissä pysyminen, niin fyysisesti kuin taloudellisestikin. Lähtökohtana ennen oli ruoka, tänään raha, jota vastaan ruokaa voidaan ostaa. Ennen kuin alkukantaisesta tuotannosta päästään kapitalistiseen tuotannonmuotoon, tarvitaan tuottavuudeksi kutsuttu ilmiö. Se tarkoittaa sitä, että aikaisempaan tuotantoon tarvitaan vähemmän työvoimaa, joka voi irtautua siitä ja lähteä kehittelemään uusia tuotannon ja toiminnan tapoja.

Tuottavuus johtaa erikoistumiseen. Uudet syntyvät toiminnot erikoistuvat siiihen, mihin niillä on parhaat edellytykset. Näin toiminnot eriytyvät yhä pitemmälle mitä pitemmälle tuottavuus kehittyy ja työvoimaa vapautuu tuottamaan jotakin uutta.

Kehitys ei kuitenkaan ole mahdollinen ilman koordinaatiota ja vaihdantaa. Tätä varten on täytynyt keksiä raha, jonka avulla aikaansaatuja tuotoksia ja palveluita voidaan vaihtaa kulloistenkin tarpeiden mukaisesti. Tässä tuotannon tavassa keskeinen motivaattori toiminnalle on velka. Rahaa on aina vähemmän kuin mitä on rahan tarve. Rahaa ei saa muutoin kuin tekemällä velkaa, koska raha nykymääritelmän mukaan ei ole muuta kuin velkaa.

Rahaa talouteen saadaan uusien syntyvien toimintojen myötä. Sitä enemmän mitä enemmän työvoimaa vapautuu tuottavuuden tai väestön lisääntymisen myötä. Jos väestö vähenee, tuottavuuden pitää kasvaa.

Sanotun perusteella puhe julkisesta sektorista talouden elättinä tuntuu myytiltä, koska julkinen sektori on oma itsenäinen toimija, jolla on omat tulonsa ja menonsa, kuten millä tahansa muullakin taloudellisella toimijalla.

Myös työtön on yhtälailla taloudellinen toimija, kuten mikä tahansa muukin toimija. Ongelma tässä, kuten kaikissa taloudellisissa toiminnoissa on se, miten rahoitus järjestetään. Rahoitus puolestaan on pitkälti järjestelykysymys.

Nykyisin puhutaan paljon kestävyysvajeesta, jolla tarkoitetaan lähinnä julkisen sektorin rahoitusongelmaa väestön ikääntymisen ja heikon tuottavuuden oloissa. Oloissa, jotka vain huononevat mitä enemmän ihmisiä yritetään pakkotyöllistää jo ennestäänkin tuottamattomiin talousyksiköihin.

Kannattaa huomata myös, ettei meillä ole puutetta työntekijöistä, koska epätyypillistä työtä tekee 600 000 – 700 000 ihmistä. Ongelma on siinä, millä tavoin heidän toimintansa järjestetään tai järjestyy. Kapitalistinen ratkaisu on ollut tämän väestönosan leimaaminen ja alistaminen ilmaistyövoimaksi porvarilliselle rahankeruulle.

Omalaatuinen uskomus on niin ikään se, että vain konkreettisen tavaran tekeminen olisi tuottavaa työtä, vaikka lähes kaikki toimivat nykyään palveluammatissa.

Väite, että yritykset olisivat hyvinvoinnin primäärilähde on hieman lyhytnäköinen, koska ilman alkutuotantoa nykyaikainen talousjärjestelmä ei olisi mahdollinen. Ainakaan toistaiseksi. Siksi kiitos hyvinvoinnistamme kuuluu myös koiralle, kissalle, hevoselle, lehmälle ja muille kotieläimille, jotka ovat mahdollistaneet riittävän tuotannon lisäyksen yhä kasvavan väestön tarpeisiin.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

PALUU MENNEISYYTEEN

Asioista perillä olevat ovat tietävinään, ettei menneeseen paluuta enää ole. Maailma ei ole entisensä meneillään olevan epidemian jälkeen. Voi olla näin maailman osalta, mutta tuskin Suomen talouden.

Jo pitempään on kuulunut pitkää kumeaa huutoa, joka vaatii huomion kiinnittämistä talouden tulevaisuudennäkymiin rahan jakamisen ja velkaantumisen sijaan. Velkaantumista pitäisi ryhtyä suitsimaan muuten rahoittajat laittavat valtakunnan velkavankeuteen. Sen lisäksi tulee väestön ikääntyminen ja kestävyysvaje.

Näin ollen vaikka maailma muuttuisi, niin Suomen taloudessa ei muutu mikään, vaan edessä on paluu vanhaan: Suomen kuntoon laittamiseen, kikyihin ja kakuihin. Se taas merkitsee itkua ja hammasten kiristelyä. Kuntoon laittaminenhan merkitsee kuvaannollisesti sanottuna seinien syömistä, josta käytetään omalaatuista nimitystä rakennemuutos. Sen lisäksi tulevat palkkojen ja muiden rahallisten etujen leikkaamiset.

Paikallinen sopiminen näyttää viisasten kiveltä, jolla valtakunta kuntoutuisi. Kuitenkin täytyy kysyä, eivätkö juuri keskitetyt työmarkkinoita koskevat sopimukset pidä elintasoa yllä. Jos palkkoja ja tulonsiirtoja vain leikataan, niin eihän tämä voi johtaa muuhun kuin elintason laskuun. Sitä paitsi yrityksiltä katoaa paine tehdä uudistuksia. Zombiutuminen vain lisääntyy.

On merkillistä, että joillakin tieteenaloilla tehdään merkittäviä keksintöjä, mutta taloustieteessa ei käytännöllisesti katsoen mitään. Taloustiede näyttäytyykin lähinnä rahavallan edunvalvontajärjestelmältä. Liiketaloustieteestä puhumattakaan.

Kuitenkin lainsäädännöllä voidaan asettaa korkokattoja, budjettirajoitteita ja määritellä laina-aikoja. Kun näin on, niin miksi ihmeessä niitä ei käytetä, vaan ryhdytään toimiin, jotka eivät johda muuhun kuin kohtuuttomuuksiin ja suorastaan järjenvastaisiin tekoihin.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

AIKAMME VIISASTEN KIVI

Taloustiede alkaa olla omnipotentti. Se toimii olipa ala mikä hyvänsä. Ehkä heikoiten tiede menestyy omalla tontillaan, koska universaalin rahapulan ongelmaa ei ole vielä ratkaistu.

Kerrotaan muiden muassa, että taloustieteilijät varoittavat koronatartuntojen lähtevän kasvuun, jos jarrua ei paineta ennakolta. Kysymys on hieman samasta asiasta kuin suomalaisen talouden kuntoon panemisessa. Pitää säästää ja tehdä kikyjä ennakkoon, jotta voidaan sitten säästöjen jälkeen tehdä kunnon matokuuri, josta tosin käytetään nimitystä rakennemuutos. Näin siksi, että matokuuri ilman seinien kaatamista ei ole kuuri eikä mikään. Se ei kirpaise. Seinien kaataminen tarkoittaa tässä rakennemuutosta. Tosin katon tai lattian vieminenkin talosta saattaa täyttää rakennemuutoksen kriteerit.

Taloustieteellisen ajattelun ydin näyttää olevan se, että kun tehdään defensiivinen operaatio jo ennen kuin ongelma ilmaantuu, niin ongelma jää ilmaantumatta. Niinpä hyvinä aikoina pitää säästää, jotta sitten pahoina aikoina ei tarvitse säästää, koska pahaa aika ei tule, kun raha syödään jo etukäteen.

Tässä mielessä taloustiede muistuttaa lääketiedettä. Ymmärtääkseni lääketieteessäkin pyritään ennaltaehkäisyyn. Jos syömme vihanneksia vielä terveenä ollessamme, niin sitten vältymme koko taudilta. Tämä tietenkin edellyttää sen, ettei tauti ole lähtöisin nimenomaan niistä vihanneksista.

Sama koskee tietysti säänennustamistiedettäkin. Jos malli ennustaa, että ulkona sataa, sen näkee yleensä ikkunastakin, niin ottamalla sateenvarjo mukaan, voi välttyä kastumiselta.

Se hyvä puoli kaikessa tieteessä toki on, että tutkimustulokset ovat tutkittua tietoa, joka on totta. Tai ainakin melkein. Siis totta.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

MODERNI IKIOMA RAHATEORIA

Rahan kerrotaan olevan velkaa. Pankit puolestaan myöntävät velkaa, joka merkitsee sitä, että lainanottaja saa haltuunsa niin kutsuttua rahaa, jota hän voi käyttää vaihdon välineenä hankkiakseen tarvitsemiaan tavaroita ja palveluksia. Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä, vaan tällä rahalla pitää olla myös arvo.

Rahan arvo puolestaan syntyy siitä, että rahaa ei ole riittävästi, koska lainan saamiseen liittyy korko. Toisin sanoen lainanottajan pitää maksaa lainastaan koron verran enemmän rahaa takaisin kuin mitä hän sai rahaa alunperin.

Näin periaatteessa ja niin kutsutussa markkinataloudessa, jossa ihmiset erikoistuvat tekemään erilaisia tehtäviä omien taipumustensa ja osaamisensa mukaisesti. Näin kaikkien ei tarvitse ottaa lainaa, vaan tämäkin toiminto eriytyy ja syntyy rahalaitoksia, työnantajia ja työntekijöitä, joista työnantajat mielletään sijoittajiksi ja työläiset työn tekijöiksi, jotka saavat vaihdon välineensä tekemällä työtä työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa.

Työllä sinänsä ei ole arvoa, vaan se on vain yksi työhön orientoituneen ihmisen tapa saada haltuunsa välttämättömiä vaihdon välineitä tai sähköisiä merkintöjä pankkitililleen. Rahoituksen näkökulmasta on se ja sama tekeekö ihminen työtä vai ei. Ongelman muodostaa lähinnä välttämätön työ. Mitä tavaroita ja palveluksia yhteiskunnassa tarvitaan.

Talouden suurin ongelma on yleensä rahapula, mikä merkitsee sitä, ettei rahaa ole käytettävissä riittävästi tai raha on kasautunut jonnekin eikä toimi vaihdantaa edistävästi, vaan talous on ikään kuin halvaantunut, koska liikkeellepaneva voima puuttuu. Globaali talous on yksi merkittävä syy sille, että raha pyrkii reunoilta voimakkaisiin talouskeskuksiin. Erikoistuminen puolestaan lisää riippuvuutta, eritotenkin jos talouden rakenne on yksipuolinen.

Erikoistuminen vaatii rahan olemassaolon jotta tiettyä hyödykettä tuottava voi sitä vastaan saada haluamansa. Tässä mielessä rahan ansaitseminen on vahvasti kytkeytynyt työn tekemiseen. Sellaisen työn tekemiseen, jolla on jotakin arvoa jollekin toiselle. Markkinataloudessa tämä työ on ymmärretty kapitalistisessa yrityksessä tehtäväksi työksi. Periaatteessa myös muukin työ tulee kysymykseen, jos sillä on arvoa jollekin toiselle.

Esimerkiksi kotitaloudessa tehtävällä työllä on arvoa koko kapitalistisen talousjärjestelmän kannalta jotta se pysyisi pystyssä. Ilman tulevia sukupolviahan koko järjestelmä romahtaisi. Siinä mielessä kotitalous rinnastuu täysin julkiseen sektoriin. Molemmat ovat tärkeitä kapitalistisen tuotantojärjestelmän tukirakenteita. Siksi julkisia menoja samoin kuin sosiaalisia tulonsiirtoja pitää katsoa samalla tavoin. Siitä seuraa, että myös molempien tukitoimintojen rahoituksesta pitää huolehtia myös.

Kannattaa huomata, että myös kulutus on osa erikoistumista, jota järjestelmä vaatii. Siksi kapitalistisen työn ulkopuolella olevaa kuluttajaakin pitää rahoittaa, jotta järjestelmä toimisi siten kuin on tarkoituskin.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

ELÄKEPUTKI

Jos valtakunnassa on niin huono talousalan osaaminen, kuten näyttää, niin on parempi, ettei tällaista osaamista uusinneta, vaan lopetetaan kokonaan. Julkinen rahoitus talousalan opetukselle pitää lopettaa ja alan horisijat pitää poistaa mediasta. Talouden toimintakyky saattaisi toimenpiteen seurauksena parantua merkittävästi, kun haitallinen ”ajattelu” saataisiin poistetuksi. Nytkin eläkeputken poistosta on käyty viisasta suunpieksäntää, mutta eipä mitään järjellistä ole ilmennyt.

Jos järki liikkuisi, niin ongelma ratkeaisi itsestään. Jos putki poistetaan, niin maksetaan työttömälle ansiosidonnaista kotiin niin pitkäksi aikaa, kunnes putkessa olija pääsee eläkkeelle. Lienee se ja sama kuka ”palkan” maksaa. Samasta kansantaloudestahan se kuitenkin maksetaan. Siis se ”palkka” tai ansiosidonnainen. Mikä järki on pakottaa putkessa oleva työpaikalle, jos työtä ei ole? Toiveajattelu voidaan tietysti selittää monella tavalla, jopa tilastollisesti

Poiston tapauksessa pitää varata toimenpiteelle ainakin sopiva ajankohta minkä lisäksi ikääntyvien työntekijöiden ja työnhakijoiden syrjintä, muusta syrjinnästä puhumattakaan, on kiellettävä rangaistuksen uhalla. Kaiken lisäksi sen verran ankaran rangaistuksen uhalla, että se tuntuu. Tosin tämä ei ole talouden tehokkuuden kannalta mielekästä, koska yli tarpeen oleva työvoima yrityksissä, työvoiman tarjontakin, estää innovaatiot ja tuottavuuden kasvun.

Horinataloustiede horisee mieluusti siitä, että työttömiä pitää patistella työhön. Esiintyy jopa ajattelua, että työttömiä pitäisi ryhtyä paheksumaan ja julkisesti leimaamaan pinnareiksi, elleivät he ryhdy kasvattamaan tuloeroja ja ”takomaan” tuottoa omistajalle. Tästä paheksumisesta löytyy tyhjentävä kuvaus Kalle Päätalon teoksesta ”Kunnan jauhot”. Siinä kansallinen typeryys suhtautumisessa työttömyyteen saavuttaa kulminaatiopisteensä. Nykymökä ei tästä juuri eroa. Haju kohoaa taivaaseen.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi