SOKEAN HEVOSEN TALOUSPOLITIIKKA

Jo vuosikymmeniä on leikattu, säästetty, pystytetty kehyksiä ja julistettu tarkan markan politiikan autuutta. Siitäkin huolimatta uusia rahanreikiä pitää keksiä koko eduskunnan ja hallituksen voimin. Uusien lakien ja niiden aiheuttamien menojen määrä kasvaa järkyttävästi ja rahoitus pitää tälle kaikelle kaivaa tulonsiirroista.

Kaikkein käsittämättömintä puhetta, horinaa, on nyt puhe budjettikehyksiin siirtymisestä ja leikkausten tarpeellisuudesta. Erityisesti Keskusta on yrittänyt kiillottaa imagoaan messuamalla asiasta. 

Niin kutsuttuun vastuullisuuteen kuuluu nykyaikana se, että köyhältä viedään ja pulinat pois. Pulina on nimittäin vihapuhetta. Vastuullisuus taas sitä, että köyhän pitää olla määritelmän mukaan köyhä. Köyhyys tarkoittaa rahattomuutta. Erityisesti porvarit Keskusta mukaan lukien ovat pyrkineet  luomaan itsestään mielikuvaa vastuunkantajana. Se on tarkoittanut rahan siirtämistä tulonsiirroista  itselle tärkeisiin kohteisiin.

Järkytttävintä tässä on se, että maailman pelastamiseksi tehty vihreä siirtymä alkaa näyttää katastrofilta perinteisen talouden näkökulmasta. Tämän päälle kun lisätään koronan aiheuttamat talouden häiriöt, niin voi vain kuvitella, mitä siitä seuraa, jos tarkoitus on ryhtyä leikkauksiin jonkin kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Vajeen, joka on pikemminkin epämääräinen kauhukuva kuin mitattavissa oleva tosiasia. Monetaarisen ratkaisun sijasta kannattaisi tässäkin pohtia rakenteellisia uudistuksia, tai paremminkin innovaatioita.

Vihreän siirtymän ongelma on talouskasvun hiipuminen. Sen torjumiseksi keskuspankit ovat joutuneet rahoittamaan taloutta ennen näkemättömällä tavalla. Seurauksena alkaa olla massiivinen inflaatio ja samaan aikaan tapahtuva talouden edelleen taantuminen. Uusiutuvaa energiaa ei saada talouteen samaa vauhtia kuin vanhaa tuotantotapaa puretaan. Tämä on vahvin moottori yhä kasvavalle inflaatiolle. Koronan aiheuttamat tuotantoketjujen häiriöt niin ikään ovat lisänneet inflaation kiihtymistä.

Nyt jos käynnistetään mehevät säästötoimenpiteet, niin järjettömyys nousee potensseihin. Vain täysin kellarissa elävä unohtaa ympäröivän todellisuuden. Kellari tarkoittaa tässä lähinnä hallitusohjelmaa, johon on kuuleman mukaan kirjoitettu maailman pelastamisohjelma a:sta ö:hön aina etukenoa myöten.

Advertisement

TÄYTTYMYKSEN LYKKÄÄNTYMISESTÄ

Presidentillä lienee tukalat oltavat. Mediatietojen mukaan presidentin varpaille on astuttu ja matto on vedetty hänen jalkojensa alta. Mahtaa kirpaista. Syypääksi on löydetty pääministerin haastattelu, jonka mukaan Natoon liittyminen näyttää pääministerin hallituskaudella epätodennäköiseltä.

Kiiluvasilmäiset natokuovit ovat näkevinään, että pääministeri vesitti kuuluisan Nato -option, astui presidentin varpaille ja nykäisi kaiken kukkuraksi maton valtion päämiehen jalkojen alta. 

Natokuovi on termi, joka havainnollistaa tyypillisen Natoon tahtojan käyttäytymistä: pitkää omalaatuista huutoa, joka sitten kriisitilanteessa äityy kiihtyneeksi pulputukseksi ja ympäriinsä säntäilyksi. Natokuovi on havainnollisempi ilmaus kuin natohaukka, joka on aivan liian juhlallinen ilmaus ja on ilmiselvä loukkaus jaloa lintua kohtaan.

Perustuslain mukaan ulkopolitiikka kuuluu presidentille. Nyt jotkut kirjanoppineet ovat näkevinään, että presidentin varpaat ovat vaarantuneet, tai saaneet peräti osuman. Paikoitellen huuto on valtava. Netissä moni on laskenut suoraan tuulettimeen.

Mitään järkevää syytä suureen parkaisuun ei ole pahaa mieltä lukuun ottamatta. Tokihan se kirpaisee, jos ihminen luulee saavuttavansa täyttymyksen ja sitten joku kehtaa epäillä, ettei mitään täyttymystä kenties tulekaan.

Onkin merkillistä, miksi Nato on yhä olemassa, vaikka Neuvostoliittoa ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Olisiko syynä päätöksentekijöiden korkea ikä? Luutuminen. Muutoksen saaminen aineeseen on sitä vaikeampaa mitä kovemmasta aineesta on kysymys. Näyttää siltä, ettei maailma kertakaikkiaan tule toimeen ilman vastakkainasettelua. 

TERVON TOTUUS

Jari Tervo näyttää löytäneen totuuden. Näin päättelen hänen toimittamastaan Kylmän sodan Suomi -sarjastaan. Tai itse asiassa totuus on liian juhlallinen sana porvarilliselle ideologialle. Paitsi siinä tapauksessa, että porvarillinen ideologia on sama asia kuin totuus. Sarja jaksaa jokaisessa osassaan muistuttaa siitä, miten häpeällistä aikaa olemme eläneet, kun olemme olleet suomettuneita.

Mitään uuttahan sarjaan ei sinänsä sisälly. Jo ammoin, kun luin esimerkiksi Tuure Junnilan tekstejä, tai kuuntelin, niin sama kitkerä ödööri leijaili atmosfääriin. Tai luen Jukka Tarkkaa tänä päivänä. Muista vanhan koulukunnan porvareista puhumattakaan. Nykyporvarien Ben mukaan lukien. Muiden muassa.

Sen sijaan, että ryhtyisimme inhoamaan suomettumisen aikaa, voisimme olla ylpeitä siitä, että meillä vielä silloin oli Suomi hallinnassamme. Se, että itsenäisyytemme liitttyi kiinteästi Neuvostoliittoon, oli historian kulun sanelema ilmiö. Suomettuminen on nähtävä mielestäni itsenäistymisprosessina, joka sitten katkesi niin ikään historiallisen prosessin, lännettymisprosessin,  seurauksena. 

Yhtä lailla voisimme meuhkata suomettumisilmiöstä tänä päivänä suhteessamme Euroopan unioniin. Sillä erotuksella tosin, että emme ole enää suvereeni Suomi, vaan osa läntistä valtioliittoa, joka ennen pitkää mulkkautunee liittovaltioksi. Suvereniteetilla tarkoitan valtiota, jolla on itsenäinen valta päättää alueensa laista ja hallinnosta.

Se, että käsite suomettuminen on porvarillinen käsite, käy selväksi siitäkin, että nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, niin porvari näkee yhä suomettumista. Ei tietenkään Euroopan unionia, vaan nyt jo Kiinaakin kohtaan. Näyttää siltä, ettei totuus ole vielä täydellinen, vaan siinä on Venäjän ja Kiinan kokoinen aukko. Sosialismin kokoinen reikä.

Ymmärrän hyvin, että porvari on tuntenut ahdistusta Suomen itsenäisyyden aikana, koska Suomi identifioitui köyhään Neuvostoliittoon eikä mahtavaan ja rikkaaseen Amerikkaan. Porvari on aina valinnut ystävikseen itseään varakkaampaa väkeä, jos se vain suinkin on ollut mahdollista. Tämä aika lieneekin porvarille täyttymyksen aikaa. Eritotenkin jos rikkaalla ystävällä on muskeleita sen verran, että pystyy laittamaan köyhät kyykkyyn ja pulinan pussiin.

UNIONIKOMMUNISMI ETENEE

Taksonomia eli Euroopan unionin kestävän rahoituksen asetus määrittää kestäviksi katsottavat rahoitus- ja investointikohteet. Mitä kestävämpi ympäristöllisesti tietty hanke on, sitä halvemmin ja helpommin siihen saa rahoitusta.

Metsät eivät varsinaisesti kuulu EU:n toimialaan, mutta ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kautta nämä kysymykset ovat mukana EU:n päätöksenteossa.

Metsänomistajan kannalta yhä tiukkenevat ilmastokriteerit ovat tuomassa runsaasti yksityiskohtaista säätelyä muiden muassa metsäsuunnitelmapakon muodossa. Vaikka kestävä rahoitus on tarkoitettu finanssisektorille ja suuryrityksille, on metsänomistajille valmisteilla mittava määrä uusia velvoitteita.

Luonnosten mukaan metsänomistajien pitäisi jättää 20 prosenttia metsistään talouskäytön ulkopuolelle. Tämän omaisuuden arvoksi mainitaan 12 miljardia euroa, joka summa olisi siis tavallaan unionisoitu.

Sen lisäksi vesistöjen varsille pitäisi jättää 30 – 60 metriä rajakaistaa. Hakkuissa tulisi jättää säästöpuuta kymmenen prosenttia. Tämän lisäksi esitykset sisältävät vaatimuksia puulajisuhteista.

Ongelmana ovat niin ikään metsien käsittelyä koskevien kriteerien epämääräisyys, vaikeaselkoisuus ja tulkinnanvaraisuus. Kriteerien täyttymisen todentaminen olisi jo tästäkin syystä vaikeaa. 

Jos taas metsätalous jäisi taksonomian ulkopuolelle, mahdollisuudet saada edullista rahoitusta metsätalousinvestoinneille voisivat heiketä. Heikentyminen todennäköisesti on sitä suurempaa, mitä pidemmälle ilmastohysteria etenee ja vaikuttaa rahoittajien päätöksiin. Unionikommunismille sen sijaan ei näy loppua.

SIKARIKKAUDEN ANATOMIA

Motivoiko rikkaus ihmistä? Erityisesti oikeistolainen politiikka katsoo rikkauden ja tuloerot taloudellista aktiviteettia ylläpitäväksi voimaksi. Jopa sikarikkauden. Sikarikas on nykysuomea, ruotsia myös, svinrik. Sikarikkaudella tarkoitetaan siis hyvin suurta rahallisen rikkauden määrää.

Vastaavasti joutenolo on porvarin kauhistus. Porvarillisen etiikan mukaan tulonsiirtojen varassa eläminen ilman osallisuutta porvarillisesti omistettuun tuotantoon on eettisesti tuomittava teko.

Siksi porvari pyrkii politiikassaan ajamaan juuri rikkaan asiaa ja kurjistamaan tulonsiirtojen varassa elävän elämää ja tulevaisuuden suunnitelmia. Porvarillisen talousajattelun ydin on rikastuminen. Vain rikastuminen kannustaa porvaria elämässä eteen päin.

Rikastuminen puolestaan tapahtuu siten, että saadaan rahamittaista tuloa enemmän kuin rahamittaista menoa. Näin ollen, mitä vähemmän palkkaa maksetaan porvarille tehdystä työstä, sitä enemmän porvari rikastuu. Menettelyn kerrotaan olevan myös yhteiskunnan edun mukainen.

Ongelma kerrotussa on se, mikä motivoi työntekijää ja tulonsiirtojen varassa elävää? Jos rikastuminen olisi yleispätevä motivaattori, niin rahan pitäisi motivoida myös työntekijää. Mutta omistajan rikastumisen tarve estää rahan yleispätevänä motivaattorina toimimisen. Työntekijä on tässä lähinnä se, jolta otetaan. Otettu menee sitten omistajan moitivoimiseen.

Toisaalta, jotta rikastuminen olisi mahdollista, tarvitaan nimenomaan työläisiä rikkauden mahdollistamiseksi. Tulonsiirtojen varassa elävät ovat tarpeellinen reservi, jotta jatkuva rikastuminen ei vaarannu

Tulonsiirrot ovatkin yksi porvarin kauhistuksista. Rikastuminen voi vaarantua, jos tulonsiirrot mahdollistavat ihmisarvoisen elämisen työtä tekemättä. Ei siis ihme, että porvari on keksinyt ajatuksen tulonsiirtojen tekemisestä vastikkeelliseksi.

Vastikkeellisuus ei näy kuitenkaan riittävän, vaan tulonsiirtoja pitäisi myös leikata, koska mitä pienempi tulonsiirto, sitä enemmän rikkautta. Eikä tämäkään riitä, tulonsiirtojen varassa eläville pitää aiheuttaa epämiellyttäviä psyykkisiä tuntemuksia erilaisten simputuksen kaltaisten keinojen käyttämisellä, hakemusten kirjoituttamisella ja juoksuttamisella paikasta toiseen

Edes vanhuksia ei jätetä rauhaan, vaan vanhukset on leimattu yhteiskunnalliseksi taakaksi, joka uhkaa koko yhteiskunnan kestävyyttä. Jos yhteiskunta romahtaa, niin sehän olisi rikastumisen loppu.

Ei ihme, ettei nykyään pääse eläkkeelle edes silloin, kun jaksaminen loppuu, vaan yhä vanhempana ja sairaampana pitää olla edesauttamassa yhteiskunnalle niin tärkeää rikastumisen prosessia.

ARMOMURHAAJAT KESKUUDESSANNE

Kun taloustilanne heikkenee, puhe eutanasiasta lisääntyy. Syynä niin kutsuttu kestävyysvaje. Väestön ikääntyminen. Muodollisena perusteluna tappamiselle on kärsimys. Vastustava näkemys mitätöidään väittämällä, etteivät ihmiset tiedä, mitä kärsimys on. 

Yhtä lailla voi väittää, etteivät armomurhan asiantuntijat puolestaan tiedä sitä, miltä kuoleminen tuntuu. Siksi pitäisi edellyttää, että murhan puolestapuhujat ottaisivat ensin itse myrkkypiikin ja vasta sen jälkeen kertoisivat, kannattiko toimenpide. Näin saisimme kokemusperäistä tietoa.

Hoitohenkilökunnalle ehdotan kärsimystestiä. Jos kärsimyksen aikana hoitohenkilö ottaa kivunlievitystä, hän on sopiva tehtävään, jos taas terveyshenkilö ottaa myrkkypiikin, hänestä ei ole hoitohenkilöksi.

Ihminen tuskin elää siksi, että laki niin määrää, vaan ihan muista syistä. Kapeneva taloustilanne johtaa väistämättä siihen, että armomurhan salliminen johtaa itse asiassa siihen, että ihminen tapetaan vain siitä syystä, ettei hoitoa ole riittävästi, vaan huono hoito johtaa ylitsepääsemättömään kärsimykseen, joka sitten terminoituu armomurhaan, kun tohtori kirjoittaa lupalapun suorittavalle myrkyttäjälle.

Muu kuin taloudellinen selitys armomurhan vaatimukselle tuntuu oudolta. Varsinkin armosta höpöttäminen on armo -sanan väärinkäyttöä siinä missä uskonnollisten termien käyttö yleensäkin. Useassa tapauksessa kärsimys aiheutuu yksinkertaisesti siitä syystä, ettei kivunlievitystä edes anneta. Älinä priorisoinnista on käynyt rinnan armomurhaamisvaatimusten kanssa.

Ihmisoikeudet voi tänä päivänä rinnastaa jonkinlaiseksi ideologiaksi. Näköjään ihmisoikeuksilla voidaan perustella tappaminenkin ja kaikenlainen ihmisen toiminta, jos kerran ihmisellä on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja siitä, mitä tämä ruumis tekee. Siis vielä hengissä ollessaan.

KAPITALISTISEN HAPATUKSEN LÄHTEET

Evan kaltaiset lobbarijärjestöt pitäisi lakkauttaa. Näitä on maassamme aivan liikaa. Vapautuva työvoima pitäisi hyödyntää jossakin muualla, jossakin hyödyllisessä. Syy lakkauttamiselle on kapitalistisen edun lietsominen ja esiintyminen ikään kuin tieteellisen totuuden jakajana, olipa ilmoille päässyt tuotos millainen tahansa.

Otetaanpa esimerkiksi väite siitä, että ellei entistä useampi työllisty, hyvinvointiyhteiskunnan palvelutasoa on karsittava.

Hokemaa perustellaan väestön vähenemisellä ja sillä, että Suomessa on satoja tuhansia työttömiä. Jotta hyvinvointivaltio voitaisiin ylläpitää maahanmuuttoa pitäisi lisätä ja työttömyysturvaa heikentää. Omituista. Tälläkö hyvinvointivaltio sitten säilyy, että turvaa heikennetään?

Työttömän kimppuun käyminen ei yksinkertaisesti pelasta yhtään mitään. Kapitalistisessa järjestelmässä työllistäjinä toimivat lähinnä julkiset organisaatiot ja yksityiset yritykset. Jos työllisyyttä tarvitaan lisää, niin näiden tahojen vastuulla on työllistää. Ei työttömyyskorvausten leikkaaminen ole työllistämistä.

Se, että työttömyyttä esiintyy, aiheutuu siitä, että työvoimaa on liikaa, eikä liian vähän. Työttömän työhön patistaminen merkitsee tänä päivänä samaa kuin yrittää saada hevosia lisää maatiloille. Siitäkin huolimatta, että elämme jo aivan toista aikakautta ja aivan erilaista teknologiaa, tietoja ja taitoja.

Eva voi samalla logiikalla käydä syöttävän kädenkin kimppuun vaatimalla maahan lisää yrityksiä. Jo lopettaneet yritykset pitäisi pystyttää uudelleen ja maasta paenneet raharuhtinaat pitäisi saada rahoineen palaamaan entisiin tehtäviinsä entistä pienemmillä palkkioilla ja bonuksilla. Samalla voisi lailla kieltää rahojen maasta viemisen kaikissa rahan viemisen muodoissa.

Jos työn tarvetta halutaan lisää, niin se onnistuu työaikaa lyhentämällä. Ei siis pidentämällä. Tänä päivänä työ on just in time -palkattua, joten näkemyksen työstäkin pitäisi muuttua sen lisäksi, ettei työtä edes tarvita siinä määrin tai siinä muodossa kuin ennen.

Puhe huoltosuhteestakin on täyttä höpinää, koska entistä useampi työ tehdään tänä päivänä koneellisesti.

Olisi kiva, jos edes tiede palautuisi nykyaikaan eikä enää askartelisi antiikissa omine omituisine käsityksineen ja kuvitelmineen.

EXIT -VERO

Exit -ver on nostattanut tunteita. Etenkin porvaristossa. Jopa siinä määrin, että porvarien puheenjohtaja on kertonut poistavansa veron. Kerrotaan, että valtakuntaan olisi ollut tuloillaan yksi sijoitus, mutta exit -vero karkoitti sen. Järkyttävää!

Jos veron vaikutuksia olisi ajateltu pidemmälle, niin itse asiassa veron soveltamisalaa pitäisi entisestään laajentaa. Pitäisi maksaa veroa jo pelkästään maasta poistumisesta. Tällä hillittäisiin ulkomaille pakenevaa rahavirta ja saataisiin hiilidioksidipäästöjä pienemmiksi, kun tarpeeton ravaaminen maiden välillä pienenisi tai loppuisi kokonaan.

Sekin on tietysti mahdollista, että maasta poistumista verotetaan ankarasti, mutta maahan muuttoa helpotetaan. Tämä olisi oikeastaan järkevintä, jos valtakunnassa on pula ihmisistä, työvoimasta.

Luulisi porvarinkin käsittävän, ettei rahan ja pääoman maasta vieminen ole edullista ainakaan sille maalle, josta rahat ja pääomat kaikkoavat. Porvari itse on tietysti eri asia. Varsinkin, jos porvari on aikeissa karistaa isänmaan pölyt pieksuistaan, kuten maan tapa ikävä kyllä, tai onneksi, on.

Arvonnousuverolla, maastapoistumisverolla tai exit -verolla tarkoitetaan Suomesta pois muuttavien henkilöiden omaisuuden arvonnousuun kohdistuvaa veroa.

ELINTASOSURFFARIT

Ulvonta työvoiman liepeillä äityy. Vailla järkeä, kuten on tapana. Mutta joukossa tyhmyys tiivistyy, toteaa sananlasku.

Perussuomalaiset eivät halua ulkomaalaisia kuluttamaan suomalaista sosiaaliturvaa. Sen sijaan äveriäs väki kelpaa.

Työnantajat hokevat mantrana, ettei suomalainen työvoima tarjoa yritysten tarvitsemia huippuosaajia.

Kummallista. Eikö lähes jokainen yritys ole jo ulkomaisessa omistuksessa. Luulisi, että omistaja olisi tuonut yrityksiinsä osaavan väen ja laittanut osaamattomat kilometritehtaalle. Erityisesti yritysjohdon, jonka osaaminen on osaamista, joka merkitsee.

Johdon osaamattomuus aiheutuu ilmeisimmin koulutusjärjestelmästä. Jos meillä olisi osaava koulutusjärjestelmä, niin eihän osaamatonta ihmistä voisi edes olla olemassa.

Monen yrityksen osaamisen taso on sellainen, ettei siihen huippuosaamista tarvita. Riittää, kun työnantajalla olisi haluja perehdyttää työläinen tehtäväänsä.

Elintasosurffaus on uusi nimitys, joka kuvaa sosiaalietuuksista nauttivaa muuttoliikettä. Termi lienee lähtöisin perussuomalaisesta työkalupakista. Nyt kuitenkin elinkeinoelämä on päätynyt julistamaan, että surffari ei suinkaan ole ulkomaalainen sosiaalietuuksien nauttija, vaan suomalainen. Nämä rasistiset ulosannit luovat ikävää mielikuvaa työttömästä.

Sosiaaliturva on kuitenkin siksi pieni, ettei sillä pysty lautailemaan. Katse pitää kääntää suurempiin rahasummiin. Toisin sanoen yhteiskunnallisen hierarkian ylempiin osiin. Osaaminenhan lähtee sieltä missä sijaitsee organisaation johto- ja valvonta. 

Esimerkiksi kolmentuhannen euron kuukausipalkka tai palkkio voisi olla raja, jonka yläpuolella eläminen muuttuu lainelautailuksi ja yhteiskunnallisesti haitalliseksi rahankäytöksi.

KOHTI UUTTA ETIIKKAA

Maailma muuttuu. Vanhat ideat eivät enää päde. Tänään mies voi synnyttää ja eläimilläkin on moraali. Valtiot voivat rakentaa taloutensa velan varaan.

Monet kokeet ovat osoittaneet, että eläimet todellakin tekevät valintoja, joita ei voida selittää yksinomaan luonnonvalinnan avulla. Siis siitä lähtökohdasta, että säilyminen on toimintaa ohjaava yksinomainen periaate.

Esimerkiksi altruismi, epäitsekkyys, ja yhteistyö ovat myös eläimillä havaittuja hyveitä. Muurahaiset ovat tunnettuja yhteiskuntaelämästään ja kyvystään yhteistyöhön. Apinoilla on monia käyttäytymismuotoja, jotka muistuttavat ihmistä.

Eläimet eivät myöskään reagoi passiivisesti ympäristöönsä, vaan kykenevät kommunikoimaan ja jopa neuvottelemaan keskenään.

Moraalin alkuperälle löytyy useita selityksiä aina ekonomiasta hedonismiin. Näillä on pyritty selittämään mikä on oikein ja mikä väärin. Tyypillistä taloudelliselle ajattelulle on se, että hyvää on se, joka kannattaa ja huonoa se, joka tuottaa tappiota. Hedonisti uskoo, että hyvää on se, joka on kivaa ja huonoa se, joka tuottaa pahan “fiiliksen”.

Mutta jos eläimillä on moraali, niin silloin voi hyvin ajatella, että ihmisenkin moraalilla on biologiset juuret. Näin moraali, joka ei ota tätä huomioon, johtaa ongelmiin. Biologiasta irrallista moraalia lienee vaikea saada toimimaan edes nollatoleranssilla.

Diskurssietiikan idea on lähteä tutkimaan moraalia järjenkäytön näkökulmasta. Moraali muodostuu tässä asetelmassa yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa parhaiten perustellut ja eniten kannatetut ideat hyväksytään uusiksi normeiksi.

Tämän päivän viestintätekniikka tarjoaa idealle erinomaisen toteutusmahdollisuuden. Mahdollisuuden uuden ajankohtaisen moraalin luomiselle. Kun tähän lisätään koko ajan kehittyvä tiede ja sen saavutukset, moraali on saatavissa peräti ajantasaiseksi.

Nykyään ei tarvitse juuri muuta kuin laittaa sosiaaliseen mediaan ehdotus uudeksi moraalisäännöksi. Sen jälkeen odotellaan tykkäyksiä ja jos niitä kertyy tarpeeksi, niin uutta lakia voidaankin ryhtyä sorvaamaan lähes välittömästi.