EXIT -VERO

Exit -ver on nostattanut tunteita. Etenkin porvaristossa. Jopa siinä määrin, että porvarien puheenjohtaja on kertonut poistavansa veron. Kerrotaan, että valtakuntaan olisi ollut tuloillaan yksi sijoitus, mutta exit -vero karkoitti sen. Järkyttävää!

Jos veron vaikutuksia olisi ajateltu pidemmälle, niin itse asiassa veron soveltamisalaa pitäisi entisestään laajentaa. Pitäisi maksaa veroa jo pelkästään maasta poistumisesta. Tällä hillittäisiin ulkomaille pakenevaa rahavirta ja saataisiin hiilidioksidipäästöjä pienemmiksi, kun tarpeeton ravaaminen maiden välillä pienenisi tai loppuisi kokonaan.

Sekin on tietysti mahdollista, että maasta poistumista verotetaan ankarasti, mutta maahan muuttoa helpotetaan. Tämä olisi oikeastaan järkevintä, jos valtakunnassa on pula ihmisistä, työvoimasta.

Luulisi porvarinkin käsittävän, ettei rahan ja pääoman maasta vieminen ole edullista ainakaan sille maalle, josta rahat ja pääomat kaikkoavat. Porvari itse on tietysti eri asia. Varsinkin, jos porvari on aikeissa karistaa isänmaan pölyt pieksuistaan, kuten maan tapa ikävä kyllä, tai onneksi, on.

Arvonnousuverolla, maastapoistumisverolla tai exit -verolla tarkoitetaan Suomesta pois muuttavien henkilöiden omaisuuden arvonnousuun kohdistuvaa veroa.

ELINTASOSURFFARIT

Ulvonta työvoiman liepeillä äityy. Vailla järkeä, kuten on tapana. Mutta joukossa tyhmyys tiivistyy, toteaa sananlasku.

Perussuomalaiset eivät halua ulkomaalaisia kuluttamaan suomalaista sosiaaliturvaa. Sen sijaan äveriäs väki kelpaa.

Työnantajat hokevat mantrana, ettei suomalainen työvoima tarjoa yritysten tarvitsemia huippuosaajia.

Kummallista. Eikö lähes jokainen yritys ole jo ulkomaisessa omistuksessa. Luulisi, että omistaja olisi tuonut yrityksiinsä osaavan väen ja laittanut osaamattomat kilometritehtaalle. Erityisesti yritysjohdon, jonka osaaminen on osaamista, joka merkitsee.

Johdon osaamattomuus aiheutuu ilmeisimmin koulutusjärjestelmästä. Jos meillä olisi osaava koulutusjärjestelmä, niin eihän osaamatonta ihmistä voisi edes olla olemassa.

Monen yrityksen osaamisen taso on sellainen, ettei siihen huippuosaamista tarvita. Riittää, kun työnantajalla olisi haluja perehdyttää työläinen tehtäväänsä.

Elintasosurffaus on uusi nimitys, joka kuvaa sosiaalietuuksista nauttivaa muuttoliikettä. Termi lienee lähtöisin perussuomalaisesta työkalupakista. Nyt kuitenkin elinkeinoelämä on päätynyt julistamaan, että surffari ei suinkaan ole ulkomaalainen sosiaalietuuksien nauttija, vaan suomalainen. Nämä rasistiset ulosannit luovat ikävää mielikuvaa työttömästä.

Sosiaaliturva on kuitenkin siksi pieni, ettei sillä pysty lautailemaan. Katse pitää kääntää suurempiin rahasummiin. Toisin sanoen yhteiskunnallisen hierarkian ylempiin osiin. Osaaminenhan lähtee sieltä missä sijaitsee organisaation johto- ja valvonta. 

Esimerkiksi kolmentuhannen euron kuukausipalkka tai palkkio voisi olla raja, jonka yläpuolella eläminen muuttuu lainelautailuksi ja yhteiskunnallisesti haitalliseksi rahankäytöksi.

KOHTI UUTTA ETIIKKAA

Maailma muuttuu. Vanhat ideat eivät enää päde. Tänään mies voi synnyttää ja eläimilläkin on moraali. Valtiot voivat rakentaa taloutensa velan varaan.

Monet kokeet ovat osoittaneet, että eläimet todellakin tekevät valintoja, joita ei voida selittää yksinomaan luonnonvalinnan avulla. Siis siitä lähtökohdasta, että säilyminen on toimintaa ohjaava yksinomainen periaate.

Esimerkiksi altruismi, epäitsekkyys, ja yhteistyö ovat myös eläimillä havaittuja hyveitä. Muurahaiset ovat tunnettuja yhteiskuntaelämästään ja kyvystään yhteistyöhön. Apinoilla on monia käyttäytymismuotoja, jotka muistuttavat ihmistä.

Eläimet eivät myöskään reagoi passiivisesti ympäristöönsä, vaan kykenevät kommunikoimaan ja jopa neuvottelemaan keskenään.

Moraalin alkuperälle löytyy useita selityksiä aina ekonomiasta hedonismiin. Näillä on pyritty selittämään mikä on oikein ja mikä väärin. Tyypillistä taloudelliselle ajattelulle on se, että hyvää on se, joka kannattaa ja huonoa se, joka tuottaa tappiota. Hedonisti uskoo, että hyvää on se, joka on kivaa ja huonoa se, joka tuottaa pahan “fiiliksen”.

Mutta jos eläimillä on moraali, niin silloin voi hyvin ajatella, että ihmisenkin moraalilla on biologiset juuret. Näin moraali, joka ei ota tätä huomioon, johtaa ongelmiin. Biologiasta irrallista moraalia lienee vaikea saada toimimaan edes nollatoleranssilla.

Diskurssietiikan idea on lähteä tutkimaan moraalia järjenkäytön näkökulmasta. Moraali muodostuu tässä asetelmassa yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa parhaiten perustellut ja eniten kannatetut ideat hyväksytään uusiksi normeiksi.

Tämän päivän viestintätekniikka tarjoaa idealle erinomaisen toteutusmahdollisuuden. Mahdollisuuden uuden ajankohtaisen moraalin luomiselle. Kun tähän lisätään koko ajan kehittyvä tiede ja sen saavutukset, moraali on saatavissa peräti ajantasaiseksi.

Nykyään ei tarvitse juuri muuta kuin laittaa sosiaaliseen mediaan ehdotus uudeksi moraalisäännöksi. Sen jälkeen odotellaan tykkäyksiä ja jos niitä kertyy tarpeeksi, niin uutta lakia voidaankin ryhtyä sorvaamaan lähes välittömästi.

FLEGMAATIKON IHMISOIKEUS

Ihmisoikeudet ovat nousseet teemaksi, jolla pääsee tänä päivänä julkisuuteen. Erityisesti kun vielä muistaa painottaa, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ihmisoikeudet ovat samanarvoisia. Esimerkiksi oikeus omaan kehoon riippumatta siitä, onko lihava vai laiha, määrääkö lajiliitto käyttämään kehon peitteenä tarkoituksenmukaista vaatetusta kansainvälisissä otteluissa vaiko ei. Kenenkään ei ihmisoikeuksien mukaan tarvitse kuulla kommentteja ylipainosta, vaikka terveysviranomaiset niin tekisivätkin.

Ongelma tänä päivänä on enää se, löytyykö vielä jokin ryhmä, joka pitäisi nostaa mediaan jotta tämän ryhmän ongelmat saataisiin raivokkaasti keskustelluksi ja rikoksiin syyllistyneet asianmukaisesti laissa rangaistaviksi. Vieläpä takautuvasti netti algoritmein tutkittuina, niin ettei edes jälkipolvien saataville jää mitään ihmisarvoa alentavaa. 

Tähän mennessä mediaan ovat nousseet ne, jotka ovat jaksaneet huutaa äänekkäimmin eli aktivistit, lähinnä koleerisuuteen taipuvaiset vasemmistolaiset ja vihreän aatteen kannattajat intersektionaalisista feministeistä puhumattakaan. Porvarit ovat tulleet perässä, kuten yleensä. Porvarihan on sielunmaisemaltaan konservatiivi, joka havahtuu vasta sitten, kun aika on ajanut ilmiöineen porvarin ohi.

Sen sijaan flegmaattiset ovat jääneet pahasti yhteiskunnan myllerrysten jalkoihin. Heidän asemaansa ei ole kukaan kiinnittänyt positiivisessa mielessä mitään huomiota, vaikka ihmisoikeudet koskevat heitä yhtä lailla kuin kaikkia muitakin. Kuitenkin juuri tämä ryhmä on yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa jopa niin, että Sanakin suorastaan tulvii lähinnä kiihotukseksi tulkittavaa näkemystä tästä ihmisryhmästä.  Kysymyksessä on “laiskaksi” nimitelty ihminen, vaikka kysymyksessä on ilmeinen flegmaatikko.

Flegmaatikkoa ei protestanttisen etiikan maailmassa sen enempää kuin pakanoidenkaan valtakunnassa suvaita. Ei vaikka flegmaatikko voidaan helposti identifioida nykyaikaisin mittalaittein, kellokortein ja bonuspalkkioin  tarvitsematta turvautua subjektiiviseen tuntemukseen. Flegmaattisuus on kuitenkin ihmisen synnynnäinen ominaisuus ja sen havaitsee itse asiassa jo silmämääräisestikin. 

Siksi pitäisi pikimmin saattaa oikeuteen kaikki flegmaattista ihmisryhmää halventavat tahot. Erityisesti työnantajat ja työllisyyspolitiikkaa harjoittavat viranomaiset. Näin erityisesti siksi, ettei Suomen maine tahraannu, vaan voisimme olla edelläkävijöitä ihmisoikeusasioissa kuten ilmastonmuutoksessakin. Vain näin voimme pelastaa maailman ihminen mukaan lukien. Nythän tavoitteena näyttää olevan vain luonnon pelastaminen.

KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN

Suomalaiset ovat kuuliaista kansaa. Auktoriteettiusko istuu lujassa, kuten uskon pitääkin. Valitettavasti uskon kohteesta voi olla eri mieltä. Jo pitkään yritysmaailmassa on elänyt usko, että omistajan edun maksimointi johtaa yleiseen hyvään ja on ehdoton edellytys sille, että valtakunta voi hyvin. Siitäkin huolimatta, ettei ole käsitystä edes siitä, mitä valtakuntaa tarkoitetaan, kun talous on globaali.

Ennen viimeisimpiä kunnallisvaaleja Kansallinen Kokoomus päätti olla ottamatta kantaa Euroopan elpymisvälineeseen, koska se näytti epäedulliselta Suomelle. Eritotenkin, kun koko väline perustui lisävelan ottamiselle. 

Nyt kuitenkin joukko yrityselämän johtohenkilöstöä katsoi, että elpymisväline pitää hyväksyä, koska muutoin Suomen, tai ainakin kysymyksessä olevien yritysten toimintaedellytykset heikkenevät, ellei välinettä hyväksytä. Käsky hyväksymiselle välitettiin maksettua mediaan hyväksikäyttäen, kuinka muuten. 

Koska vaatimus elpymisvälineen hyväksymiselle tuli näin korkealta taholta, niin eihän Kansalliselle Kokoomukselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa kantansa. Niinpä sitten enemmistö porvareista äänesti välineen puolesta ja oli sitä mieltä, että lisää velkaa pitää ottaa. 

Lisävelan otto puolestaan merkitsee sitä, että Suomessa pitää ryhtyä pikaisiin toimiin julkisen velan kasvun hillitsemiseksi, jotta selviämme maksuistamme, joilla pidämme Euroopan pystyssä. Eikä tässä kaikki. Vaaditaan myös rakenteellisia uudistuksia, jotka edellyttävät ammattiyhdistysliikkeen heikentämistä ja siirtymistä niin kutsuttuun paikalliseen sopimiseen. 

Edellä sanotun tietäen Kansallisen Kokoomuksen vaaliteema julkisten menojen hillitsemiseksi kuulostaa tekopyhältä.  Kun vielä tiedetään, että omistajan etu painaa eniten maamme suurissa eteläisissä kaupungeissa, niin eipä ihme, että maakuntia ja sotea vastustetaan. 

Rikkaat kaupunkilaiset uhkaavat köyhtyä, jos terveyspalveluita ryhdytään jakamaan julkisin varoin myös maakuntiin. Helsinkihän ei esimerkiksi liene maakunta. Helsinkiä voinee pitää lähinnä ruhtinaskuntana eritotenkin, kun kaupunkiin saadaan uusi pormestari, ellei sitten tätä pormestarimallia saada millään järkisyyllä lakkautetuksi.

SUVAKKILAINEN UUSETIIKKA

Tänään on muodikasta suvaita. Muodikasta olla edistyksellinen, ihanaa olla ajan hermolla edistysuskon puolestapuhuja. “Hyvispisteet” tuovat positiivisia tykkäyksiä ja markkinointia edistävää imagoa aikaansa seuraavalle yritykselle ja sijoittajalle, joka toimii tietenkin vastuullisesti sitä vanhaa riistoa ja sortoa vastaan, jota kaikki vanha nykyisen hyvyyden ajan ideologian mukaan edustaa. Siitäkin huolimatta, että historian tietämys on luokkaa nolla, jos sitäkään.

Erityisesti uskonto on noussut kaiken pahan aluksi ja juureksi, vaikka juuri uskonto moraalin ja etiikan lähteenä on kautta aikain yrittänyt taistella nimenomaan pahuutta, jumalattomuutta vastaan. 

Tämä aika sen sijaan on kohottanut ihmisen itsensä oman moraalinsa ja etiikkansa parhaaksi asiantuntijaksi ilman että yksilön pyrkimyksiä saisi rajoittaa kukaan ulkopuolinen, tuskin edes ihminen itse, koska tyhmyyden määrän lisääntyminen yhteiskunnassa on johtanut siihen, ettei ihminen enää erota itseään toisista ihmisistä.

Nykyaikainen media on luonut ihmisen, joka on vain osa tykkäysketjua, jossa yksilö on sama asia kuin tämä kovaan ääneen mölyävä ketju itse. Enää eivät ainoastaan toimittajat ole sopuleita, vaan valtaosa väestöä.

Suorastaan järisyttäviin mittoihin tämä uusetiikka kohoaa, kun poliisi ja oikeuslaitoskin alkaa ulvoa syntyneen uusetiikan mukaisesti siten, että uskovaiset pitää laittaa vankilaan ja poliisit ryhtyvät kumartamaan kaikenmaailman rettelöitsijöitä ja huligaaneja samaan aikaan kun Raamatun lukemiselle puuhataan nollatoleranssia ja kielen sanoja ryhdytään kriminalisoimaan milloin minkinlaisen niin kutsutun väestönosan tunteita kuohuttavana rikoksena.

KRISTITYN VAINO

Ihmisoikeuksilla on ryhdytty yhä enenevästi kaventamaan kristinuskon asemaa yhteiskunnasta. Jopa osa kirkon omastakin väestä on hullaantunut “ihmisoikeusopista”, jonka mukaan ihmisoikeusjulistus on jotenkin parempi ilmoitus kuin Raamatun opetus.

Ihmisoikeuksia käytetään eettisinä ohjeina sille, miten eri valtioiden pitäisi taata kansalaisilleen nämä oikeudet. Raamatun ohjeita sen sijaan pidetään vanhentuneina. Menneen ajan ihmisen keksintönä. 

Kuitenkin nimenomaan ihmisoikeusjulistus on ihmisen kirjoittama. Sitä ei edes väitetä minkään jumalan tekemäksi eikä pyhäksi. Tästä näkökulmasta ihmisoikeusjulistusta voidaan pitää jopa raadollisena.

Ihmisoikeuksilla on pitkä historia ja varsinaisesti uskontoa vieroksuva asenne on alkanut valistuksen ajasta 1700 -luvulla, jolloin tieteet alkoivat kehittyä ja ihmisen järki alkoi uskoa ainoastaan konkreettisiin, aistein havaittaviin ilmiöihin. Ajalle oli tyypillistä myös epäusko auktoriteetteihin. 

Valistuksen ajan ideat johtivat vallankumouksiin eri puolilla maailmaa ja olivat alkuna liberaalin maailmankatsomuksen syntymiselle. Liberaalin ajattelun ytimessä on vapaa ihminen. Ihmisen oikeus toimia omien pyrkimystensä mukaisesti auktoriteettien näitä pyrkimyksiä rajoittamatta. Ajattelun tuloksena syntyivät myös niin kutsutut vapausoikeudet, joihin suurelta osin myös ihmisoikeudet perustuvat.

Ihmisoikeuksiin kuuluu myös uskonnonvapaus ja sananvapaus niin ikään. Mutta vaikka näin on, niin ihmisoikeuksilla on alettu rajoittaa niitä ihmisoikeuksia, jotka liittyvät kristillisen uskon harjoittamiseen.

Ihmisoikeuksista on tullut erilaisten vähemmistöjen työkalu uskontoaan harjoittavien ihmisten ihmisoikeuksien kaventamiseksi. On esitetty väittämiä, että ihmisellä pitää olla esimerkiksi oikeus päättää omasta ruumiistaan ja omasta elämästään, jotka ovat ilmeisessä ristiriidassa raamatullisen opetuksen kanssa. Raamatun mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, mutta tänä päivänä kerrotaan, ettei näin enää ole. Uskonnollisen sanoman julistamista puolestaan pidetään kiihottamisena. 

KOHTI POLIISIVALTIOTA

On ymmärrettävää, että vasemmistolaisesti ajatteleva ja vihertävä ihminen näkee, että nimenomaan yhteiskunnan on turvattava ihmisarvo. Ongelma piilee siinä, miten tämä turvaaminen toteutetaan. Poliisivaltiossa tietysti poliisivoimin, pitämällä ihmisiä silmällä ja ilmiantamalla. Vastakohta olisi sivistysvaltio, jos päästäisiin yhteisymmärrykseen siitä, millainen se olisi.

Valitettavasti näyttää siltä, että yhteiskunta kehittyy vauhdilla poliisivaltioksi. Yhä pienempiin rikkeisiin puututaan ja jos ei ole rikettä, niin se pitää keksiä. Esimerkkeinä vihapuhe, maalittaminen tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Liikenteeseen liittyvä säätely on jo asteella, että se vaatisi uudet mittarit, kun asteikko ei enää riitä. Sen sijaan uusia mittauspisteitä nousee kuin sieniä sateella.

Mitä on ihmisarvo? Ennen kaikkea mitä siihen luetaan kuuluvaksi? Pitääkö valtion rangaista kansalaista, joka katsoo minua mielestäni pahalla silmällä tai esittää kritiikkiä. Kuuluvatko tällaiset seikat ihmisarvoon. Eipä ihme, että tutkintoa suorittaessani sain pelkästään aurinkopalautetta. Oppilaitokseni oli joko aikaansa edellä tai pelkäsi rangaistusta. Monilla työpaikoilla sen sijaan kuulee sangen realistista palautetta, eikä median väsäämä kuva työttömästäkään mairittele.

Ihmisarvo näyttää olevan myös ajankohtakysymys ja asiaa ajetaan sangen epäsymmetrisin valtiollisin toimin. Työttömiä jahdataan olemassa olevan lainsäädännön rajoja hipoen ja jos tämä ei riitä niin uusia, entistä huonompia lakeja säätäen. 

Työttömiä saanee edelleenkin nimittää vakiintunein laatusanoin siitä kenenkään näköjään mieltään pahoittamatta. Vanhukset niin ikään ovat viimeisten tietojen mukaan taakka, joka aiheuttaa kestävyysvajeen. Siksi onkin virinnyt horina eutanasian helpottavasta vaikutuksesta intersektionaalisessa hengessä, varmaankin. Olisi hyvä, jos syyttäjä poimisi vaikkapa muutaman pääministerin syytetttyjen penkille, sekä jokusen työministerin. Uskovaisten jahtaaminen näyttää rappiolta.

POLIITTINEN LOISKIEHUNTA

Politiikka on kummallista. Oikeastaan politiikalle on vaikea keksiä edes sopivaa adjektiivia. Jos käyttää omasta mielestään osuvaa laatusanaa, niin kiiluvasilmäinen lainvartija voi tulkita sen vihapuheeksi. 

Pitäisi siis olla kohtelias, vaikka tyhmyys kiukuttaakin. Tyhmyys subjektiivisesti ymmärretynä. Moni poliitikkohan väittää aivan toista. Tyhmyyden sijasta käytän jatkossa termiä epärationaalisuus sikäli mikäli on tarpeen.

Esimerkkinä tarkastelussa käytän Euroopan elpymisvälinettä. Miksi nostaa melu asiasta, jolle ei voi mitään? Miksi tuhlata aikaa tarpeettomaan, kun väline pitää hyväksyä joka tapauksessa. Siksikö, että vastaan haraaminen saisi välttämättömyyden näyttämään jotenkin demokratialta?

Kun kansalaisille on vuodettu hyytävä unionilähtöinen uhkaus vakavasta imagohaitasta ja vaarasta taivaan putoamisesta niskaan, jos välinettä ei hyväksytä, niin eihän siinä demokratioille jää sijaa. Paras totella, muuten hukka perii. Sitä paitsi eihän Suomi voi euroa jättää, koska kaupankäynti loppuu siihen paikkaan. Miten maksut hoidetaan, kun käteistäkään ei enää ole? Ja millä rahalla?

Toisen ukaasin laittoivat ilmoille joukko yritysjohtajia, jotka toivat julki tahtonsa kuuliaisuuteen ylikansalliselle unionille. Ilmeisesti siitä syystä, että heidän firmoillaan olisi paikka, jonne paeta, kun tuotanto Suomessa ei kannata. Ja eihän se kannata. Pyöriä tuskin on rasvattu vuosikymmeniin. Kannattavuus on ollut porvarillisen politiikan varassa.

Kansallinen Kokoomus teki varsinaisen häränahterin kuultuaan yritysjohtajien kannanoton. Näin siitäkin huolimatta, että vaalitäkynä käytetty tyhjää äänestäminen, ei enää käynyt päinsä. Yritysjohtajien tukihan on porvarille kaikenmaailman demokratioita tärkeämpää. Ei siis muuta kuin perumaan päätös. Mielenkiintoista nähdä, vieläkö porvarit ovat seuraavan gallupin kärjessä. 

Velkaantumisesta pauhaaminen kummastuttaa niin ikään. Eikö juuri tässä tilanteessa pitäisi nimenomaan velkaantua? Jos velkaantuisimme riittävästi, niin pääsisimme yhdistyvässä Euroopassa tukien saajiksi emmekä maksajiksi. Nythän elpymisväline on räätälöity juuri velkaantuneiden auttamiseksi. Siitäkin huolimatta, että meille on vuosikausia paasattu Kreikan tiestä. 

Sinänsä on tietysti kaunista, että köyhää autetaan, mutta tämä taas on ristiriidassa Suomen sisäpolitiikan kanssa, jossa köyhä ei pääse edes prioriteetteihin. Saamapuolelle. Siis ja nimen omaan.

Helsinki pitää itseään unionijäsenyyden voittajana, vaikka tavallinen ihminen, lähinnä allekirjoittaja ei ymmärrä miksi. Normaalioloissa Helsinki pauhaa kaikkea kotimaista aluetukea vastaan, koska katsoo sen olevan pois omasta hyvinvoinnistaan. Nyt kuitenkin kannatetaan elpymisvälineen hyväksymistä ja nettomaksamisen jatkumista ja kasvamista. Eikö tämä sitten heikennä helsinkiläisen hyvinvointia? 

SANANVAPAUS KANSALLISEEN TAPAAN

Sananvapautta pidetään kansalaiselle kuuluvana oikeutena. Koska kysymyksessä on yksikkö, yksi sana, se kuvaa hyvin, ettei useita sanoja suvaita. Vain harvat ja valitut sanat suvaitaan, muut kriminalisoidaan.

Jos kansalainen käyttää useita sanoja, on vaarana syntyä vihapuhe. Puhe, joka sisältää useita sanoja kasvattaa todennäköisyyttä, että puheeseen päätyy kiellettyjä sanoja. Jos näin käy, niin käyvät sanatkin menevät hukkaan ja kielletyn sanan vilahtaminen useiden sanojen joukossa johtaa rangaistukseen.

Tuomiota pohdittaessa kiinnitetään huomiota myös sanojen tarkoitukseen. Joku vielä kriminalisoimaton sana saatetaan tulkita lainvastaiseksi, jos sanalla on paha tarkoitus. Keksitään esimerkiksi joku nimisana, teonsana tai laatusana, josta joku pahoittaa mielensä tai saa vamman sielullensa.

Myöskään sanan kohdistamista ei sallita. Jos sanan kohdistaa jollekin, se on maalittamista. Kansalaisella on siis oikeus sanaan, jota ei ole kriminalisoitu tai esitetty pahassa tarkoituksessa, eikä sanaa ole tarkoitettu kenellekään. Kun edellä sanotut ehdot täyttyvät, kansalainen saa perusoikeutenaan sanoa laillisen sanan kenenkään estämättä, vapaasti ja läntisen demokratian periaatteiden mukaisesti.

Sanan laittaminen julkisesti saataville nykyaikaisten tai jopa vanhentuneenkin median keinoin on kielletty. Nyt lainsäätäjä epäilee kiihottamista, kansojen villitsemistä. Itse asiassa jo kansanryhmä riittää.

Esimerkiksi suurella mäellä asuvat kaksi harvinaisen suolan syöjän heimon edustajaa voivat aina nostaa kanteen mediassa esitettyä sanaa kohtaan, vaikkapa vain siitä syystä, että suolan paikalla käytetään erehdyksessä sanaa sokeri.

Sillä ei ole merkitystä, onko kysymys sanojan omasta sanasta tai siteeraamisesta. Siteeraaminenhan merkitsee vain rikolliseen tekoon osallistumista. Asiaa tuskin lieventää vaikka siteerattu sanoja olisi jumala. Ainakin syyte on tiedossa.

Syvenevä eurooppalainen yhteistyö edellyttää, että kansalaiset saadaan kuriin. Preussilaiseen kuriin. Suurten ihmismäärien hallitseminen ei onnistu ilman kansojen haltuunottoa ja kaikenlaisen eripuran ja epäluulon lietsonnan kitkemistä.