OIKEUSVALTIO JA PAAVO ARHINMÄKI

Oikeusvaltio Suomi muistuttaa enenevästi farssia. Lainsäädäntö on suorastaan hifistelyä. Kohta aivastamisestakin rangaistaan, jos sitä ei tee siten kuin laki määrää. Tosin luultavampaa on se, että aivastaminen kielletään siinä missä lihan syöminenkin.

Näkemys sai lisää vahvistusta uutisesta, jonka mukaan Paavo Arhinmäkeen on kohdistettu rikostutkinta. Kuinka muuten. Hän on uutisen mukaan potkaissut autoa, joka on häiriköinyt ympäröivää asutusta. Sen lisäksi kysymyksessä oleva Paavo Arhinmäki on kehottanut autoilijaa painumaan –ittuun. Siinä ilmeisesti taas yksi rikos edellisen lisäksi. Nythän vihapuhe on kriminalisoitu, joten jos sana -ittuun täyttää vihapuheen tunnusmerkin, niin tuomiohan siitä niin kutsutusti napsahtaa.

Nykyinen rikostutkinta on siitä kummallinen, että ensimmäiseksi on ryhdytty epäilemään uhria. Luulisi, että ilmeinen rikollinen olisi lähtökohta. Mutta ei. Ilmeisesti poliisikin on siirtynyt tieteelliseen rikostutkintaan, jonka mukaan lähtökohtaoletukset poistetaan ja ensimmäiseksi aletaan epäillä uhria. Se voi olla rikostutkijoiden kannaltakin sopivinta. Rikoksentekijä ei suutu ja poliisi saa näin työrauhan ja yhden liittolaisen lisää todistamaan uhria vastaan.

Voi tietysti olla, että uutisointi antaa tilanteesta harhaanjohtavan kuvan. Luin uutisen Paavo Arhinmäkeen kohdistetusta rikosepäilystä nettilehdestä, jonka tiedän armottomaksi oikeistoaatteen edistäjäksi. On siis loogista, että otsikointi pyrkii luomaan epäedullista kuvaa vasemmistoon kuuluvasta henkilöstä. Oikeistossahan on jo pitkään yritetty luoda mielikuvaa siitä, että kommunismi on jopa vaarallisempi aate kuin fasismi. Sitä tosin porvarit eivät näy oivaltaneen, että fasismin ja porvarin ero on vain määritelmällinen. Missä kulkee raja äärioikeistolaisen ja porvarin välillä?

Oireellista nykyiselle oikeuskäytännölle on myös se, että nimenomaan omaisuuden vahingoittaminen on erityisen raskauttava rikos. Tässä tapauksessa nimenomaan auton potkaiseminen. Sen sijaan ihmiselle aiheutettu melu tai muu haitta on toisarvoista ihmishengestä puhumattakaan. Ilmeisesti siksi edes pienimmissä kaupungeissa ei tehdä mitään vandaaleille, jotka ilman äänenvaimenninta pärisyttelevät keskellä kaupunkia, keskellä yötä ihmisiä piinaamassa. Minkä lisäksi porvari vaatii autoja keskelle kaupunkia, jotta porvarin liiketoiminta saataisiin kukoistamaan.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s