Talouspoliittisia päätöksiä tehtäessä olisi hyvä tuoda julki ne olettamukset, joiden varaan tehtäväksi aiottu päätös perustuu. Nykykäytännön mukaan perustelut ovat pinnallisia tai puttuvat kokonaan. Hämmästyttävän moni päätös perustuu pelkille myyteille.
Talousajatteluni lähtökohta on hengissä pysyminen, niin fyysisesti kuin taloudellisestikin. Lähtökohtana ennen oli ruoka, tänään raha, jota vastaan ruokaa voidaan ostaa. Ennen kuin alkukantaisesta tuotannosta päästään kapitalistiseen tuotannonmuotoon, tarvitaan tuottavuudeksi kutsuttu ilmiö. Se tarkoittaa sitä, että aikaisempaan tuotantoon tarvitaan vähemmän työvoimaa, joka voi irtautua siitä ja lähteä kehittelemään uusia tuotannon ja toiminnan tapoja.
Tuottavuus johtaa erikoistumiseen. Uudet syntyvät toiminnot erikoistuvat siiihen, mihin niillä on parhaat edellytykset. Näin toiminnot eriytyvät yhä pitemmälle mitä pitemmälle tuottavuus kehittyy ja työvoimaa vapautuu tuottamaan jotakin uutta.
Kehitys ei kuitenkaan ole mahdollinen ilman koordinaatiota ja vaihdantaa. Tätä varten on täytynyt keksiä raha, jonka avulla aikaansaatuja tuotoksia ja palveluita voidaan vaihtaa kulloistenkin tarpeiden mukaisesti. Tässä tuotannon tavassa keskeinen motivaattori toiminnalle on velka. Rahaa on aina vähemmän kuin mitä on rahan tarve. Rahaa ei saa muutoin kuin tekemällä velkaa, koska raha nykymääritelmän mukaan ei ole muuta kuin velkaa.
Rahaa talouteen saadaan uusien syntyvien toimintojen myötä. Sitä enemmän mitä enemmän työvoimaa vapautuu tuottavuuden tai väestön lisääntymisen myötä. Jos väestö vähenee, tuottavuuden pitää kasvaa.
Sanotun perusteella puhe julkisesta sektorista talouden elättinä tuntuu myytiltä, koska julkinen sektori on oma itsenäinen toimija, jolla on omat tulonsa ja menonsa, kuten millä tahansa muullakin taloudellisella toimijalla.
Myös työtön on yhtälailla taloudellinen toimija, kuten mikä tahansa muukin toimija. Ongelma tässä, kuten kaikissa taloudellisissa toiminnoissa on se, miten rahoitus järjestetään. Rahoitus puolestaan on pitkälti järjestelykysymys.
Nykyisin puhutaan paljon kestävyysvajeesta, jolla tarkoitetaan lähinnä julkisen sektorin rahoitusongelmaa väestön ikääntymisen ja heikon tuottavuuden oloissa. Oloissa, jotka vain huononevat mitä enemmän ihmisiä yritetään pakkotyöllistää jo ennestäänkin tuottamattomiin talousyksiköihin.
Kannattaa huomata myös, ettei meillä ole puutetta työntekijöistä, koska epätyypillistä työtä tekee 600 000 – 700 000 ihmistä. Ongelma on siinä, millä tavoin heidän toimintansa järjestetään tai järjestyy. Kapitalistinen ratkaisu on ollut tämän väestönosan leimaaminen ja alistaminen ilmaistyövoimaksi porvarilliselle rahankeruulle.
Omalaatuinen uskomus on niin ikään se, että vain konkreettisen tavaran tekeminen olisi tuottavaa työtä, vaikka lähes kaikki toimivat nykyään palveluammatissa.
Väite, että yritykset olisivat hyvinvoinnin primäärilähde on hieman lyhytnäköinen, koska ilman alkutuotantoa nykyaikainen talousjärjestelmä ei olisi mahdollinen. Ainakaan toistaiseksi. Siksi kiitos hyvinvoinnistamme kuuluu myös koiralle, kissalle, hevoselle, lehmälle ja muille kotieläimille, jotka ovat mahdollistaneet riittävän tuotannon lisäyksen yhä kasvavan väestön tarpeisiin.
Pertti Salminen 